Mitä tarkoitetaan pelillisyydellä/leikillisyydellä opetuksessa?
iPadin hyödyntäminen?
Mitä muuta TVT voi tarjota?
Pelillisyydellä ja leikillisyydellä opetuksessa tarkoitetaan opittavien asioiden havainnollistamista leikkien ja toiminnan avulla. iPadiin voidaan asentaa monenlaisia sovelluksia, jotka tuovat monipuolisuutta ja vaihtelevuutta perinteiseen opetukseen. Esimerkiksi Angry Birdsin avulla voidaan havainnollistaa lähtökulman vaikutusta lentoradan pituuteen. Myös muita matematiikan ja kielten opiskeluun enemmissä määrin ilmestyviä ohjelmia on tarjolla opetuskäyttöön.
Ryhmä 4:n harjoitusblogi
Pedagogisia näkökulmia tvt:n opetuskäyttöön -harjoitusryhmä 3:n pohdintoja tiimeittäin. Laittakaa otsikoksi saamanne tehtävän aihe! Voitte halutessanne myös kommentoida toisten tiimien aikaansaannoksia.
torstai 20. syyskuuta 2012
Monikulttuurisuus
Monikulttuurisuudella tarkoitetaan, että maassa on eri kulttuureiden ja vähemmistöjen kohtaamista.
Monikulttuurisuutta voidaan tuoda esille luokkaopetuksessa mm. videoin, kuvin, opetus Dvd:in ja erikulttuureista kertovien elokuvien avulla. Myös erilaisten pelien ja sovellusten avulla voidaan antaa tietoa eri maiden kulttuureista.

Tvtn käyttö liikunnassa, tiimi5
Tieto- ja viestintäteknologiaa voisi ryhmämme mielestä käyttää liikunnan opetuksessa mm. seuraavin tavoin: heijastamalla videon esimerkiksi Fröbelin Palikoiden sutsisatsista seinälle ekaluokkalaisten liikuntatunnilla, monta Wii-pelikonsolia liikuntasalissa ja ryhmittäin lapset saavat pelata liikunta-aiheisia pelejä. Tämän lisäksi mieleemme putkahti, että esimerkiksi kuntotestien tulokset voisi laittaa esille suljettuun verkkoympäristöön. Pohdimme myös suunnistustuntia siten, että kartan sijasta oppilaat saisivat käyttää omia älypuhelimiaan tai esimerkiksi koululta lainattuja ipadeja, ja niiden kautta esimerkiksi gps-laitetta tai googlemapsia.
Eritoten Wii-pelikonsolin käyttö herätti keskustelua ryhmämme sisällä. Ensinnäkin Wii-pelikonsoleiden saaminen voi olla hankalaa, etenkin suurille ryhmille pelaamisen mahdolistaminen tuottaisi hankaluuksia. Jos kuitenkin itse pelauslaitteet saataisiin hoidettua, olisi kyseinen liikuntatunti mitä todennäköisimmin oppilaiden mieleen. Pelaaminen on ymmärtääksemme lasten mielestä kiinnostavaa ja innostavaa, ja se voisi houkutella pelaamaan ja liikkumaan kotonakin. Pelistä saa myös välitöntä palautetta liikuntasuoritteesta, mikä rohkaisee erityisesti heikkoja liikkujia. Myös opettaja pääsisi helpolla! ;)

Yrittäjäkasvatus
Yrittäjyyskasvatus tarkoittaa niiden valmiuksien oppimista ja kehittämistä, joita elämässä tarvitaan. Tavoitteena on suunnata lasta oma-aloitteiseen ja aktiiviseen toimintaan.
Esimerkki
Oppilaat valmistelevat luokkaretkeä omaan lähiympäristöönsä. Heidän tehtävään on tietokoneella etsiä tietoa lähialueen retkikohteista. Kohteen valittuaan heidän tulee laskea retkeä varten tarvittava budjetti ja tehdä rahankeruusuunnitelma. Rahatilannetta seurataan esim. excelin avulla. Integroituu ympäristö- ja yhteiskuntaoppiin, matematiikkaan.

Mitä on mediakasvatus?
Mediakasvatus on teknologian hyödyntämistä opetuskäytössä. Se sisältää mm. teknologian vastuullisen käytön ja kriittisen medianlukutaidon opettamista. On tärkeää, että oppilas oppii hyödyntämään mediaa tiedonetsinnässä. Tulevaisuudessa mediakasvatuksen rooli koulumaailmassa tulee kasvamaan yhä merkittävämmäksi osaksi opetusta.
Esim. Kun historian ja yhteiskuntaopin opiskelussa käytetään hakukoneita ja wikejä, tarvitaan kriittistä ainelähteiden tulkintaa, sillä mediassa löytyy paljon epäoleellista ja virheellistäkin tietoa. Median käyttäminen kyseisessä oppiaineessa on kuitenkin välttämätöntä, sillä mediasta löytyy paljon monipuolista ja hyödyllistä tietoa, jota on vaikea saada tietoon muiden kanavien kautta. Lisäksi mediasta löytyy monia hyviä opetusta tukevia videoita, jotka monipuolistavat opetusta.

Tilaa:
Blogitekstit (Atom)